If it's panicking you, then it's panicking me

Aiemmin hössöttämäni viimeinen Show vedettiin vallan mainiosti. Ihmisten naamat näyttivät hyviltä, mutta muisti hävisi mystisesti jo ennen väliaikaa ja palasi arviolta neljä tuntia myöhemmin bussissa matkalla kohti loppubileitä. Sillä välin olin ehtinyt nauttia puoli litraa viinaa, purra yhden nännin rikki, ehdottaa tuhmia pukuhuoneessa, jahdata näyttelijöitä puuterihuiskun kanssa, hukata säälipizzan (luultavasti suuhuni), auttaa peruukin riisumisessa (tämän päättelin seuraavana päivänä, kun kaivoin taskustani kasan pinnejä sekä tukon vaaleaa karvaa, joka taisi olla suunnilleen puolet siitä peruukista), omia eye-linerin, tyrkyttää näyttelijöille juomaani sekä unohtaa etsiä lapasia. Ai niin, ja tehdä itsestäni pellen.

Jatkoilla meni huomattavasti paremmin. Pääsin perille, söin tortillan tai kaksi ja vietin sitten seuraavat kuusi tuntia saunassa tai pyyhe päällä haahuillen. Sain monta jalka- ja hartiahierontaa, vielä enemmän pusuja (joukossa yksi Spiderman), uusia tuttavuuksia, vihaisia mulkaisuja katkeralta Sipulilta sekä jäätelöä ja vanukasta. Tarjoilin kielelläni sitä jäätelöä myös eräälle näyttelijälle. Siika sai jäätelönsä sentään lusikasta ja piparilla höystettynä.

Illasta en juuri muuten osaa mitään eritellä. Istuin saunassa. Piste.

Alkuviikko on mennyt univelkoja tasatessa. Oikeaan suuntaan ollaan selkeästi menossa, heräsimme tänään puoli kolmelta. Sen jälkeen olikin aika mennä Tjaan kanssa ihailemaan Javier Bardemia ja Barcelonaa elokuvassa Vicky Cristina Barcelona, jonka pilasi ainoastaan se, että se oli Woody Allenin tuotos. No, komea mies ja tutut maisemat riittivät tekemään minut iloiseksi. Tuli kaikki kesältä ja reililtä mieleen, ja hykertelin tyytyväisenä nähdessäni La Pedreran savupiiput, joiden keskellä vietin erikoisen mukavia hetkiä.

Nytpä pitäisi repäistä vielä yksi essee loppuun, aloittaa pakkaaminen ja raivata taas, vaikka siivosin vasta sunnuntaina. Sitten onkin aika lähteä syntymäpäiville. Kyllähän tässä kelpaakin juhlia, kun viime yönä noin puoli kuuden sain selville, että minulla on nykyisin poikaystävähkö. Pelottaa niin maan perkeleesti, mutta näillä mennään ja katsotaan, miten käy. Hyvä mieli silti.

Päivän soittolista:
DJ Tiesto ja
Wir sind Helden

Hattivatti palaa kotiin

Eilen oli riemuisa ilta.

Löysin YO-talolta kauan kadoksissa olleen hattivattini. Hattivatti syntyi kaverinsa kanssa synkkänä helmikuun iltana kanaverkosta, sanomalehdestä sekä liisteristä. Pituutta sillä oli inasen vajaa metri sekä painoa arviolta 1,5 kiloa. Vaihtoon lähtiessäni jouduin jättämään sen oman onnensa nojaan. Palattuani syyskuun alussa Suomeen aloitin raivoisat etsinnät, mutta kukaan ei tiennyt tai myöntänyt hattivatin olinpaikkaa. Viime viikolla puskaradio toi luokseni viestin, että hattivatti olisi nähty YO-talolla narikassa. Eilen kuljin ko. paikasta ohi ja katso, ovet olivat auki. Ryntäsin raivoisana narikkamiehen kimppuun ja vaadin saada rakkaani takaisin. Kauhusta vapiseva narikkamies osoitti tärisevin sormin kattoa kohden ja siellä, siellä seisoi hattivattini palkin päällä ja katsoi minua laupeasti hymyillen. Valitettavasti vain hattivatti oli noin kahden ja puolen metrin korkeudessa. Meitä erotti enää 90 senttiä, olin ratketa liitoksistani. Onneksi Siika oli mukana, ja hän laski hattivattini hellästi syliini. Hattivattini oli julmasti teipattu kyseiseen palkkiin, joten se ei ollut päässyt edes pakenemaan.

Tätä iloista jälleennäkemistä täytyi tietysti juhlia, joten menimme ystävieni kanssa Kustaaseen. Hattivatti herätti oletetusti runsaasti huomiota, olihan sillä kunniapaikka vieressäni sohvalla. Yöllä kävelimme kahdestaan kotiin, eikä minun tarvinnut pelätä mitään.

Minä en ole enää koskaan yksin :)

Hattivatti, hotter than ever <3

Päivää taloon

Mikähän minuun taas meni, kun olen jälleen kerran kirjoittamassa blogia. Kai se on tämä joululoman tuoma vapaa-aika. Tosi "loma" onkin, kun pitää kirjoittaa esseitä ja raapaista kandi kasaan ja lukea kahteen tenttiinkin.. Pfff..

Minä olin eilen baarissa. Illan aikana nautin ainoastaan syvästi inhoamiani salmareita, mikä saattoi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että loppuillasta ei juuri ole muistikuvia. Aamulla heräsin suu kuivana ja niska, jalat ja vatsalihakset kipeänä. Mitähän hittoa siellä tanssilattialla on puuhattu, kun olen saanut vatsalihakset kipeiksi?! Onneksi en muista. JR kuitenkin jaksoi kiitettävästi mukanani (oli varmaan pakkokin, kun olin kuulemma takavarikoinut herran narikkalipun, pankkikortin ja kännykän todeten samalla, että "sä et tarvi näitä tänään").

Tänään olisi tarjolla nyhjäysilta Siian seurassa. Kerrankin näin. Huomenna pitääkin olla skarppina ja valmiina juoksemaan hulluna ympäriinsä jo aamukymmeneltä, kun on Viimeinen Show ja minä olen ainoa naamantekijä, joka pääsee heti alussa paikalle. Näin asiasta untakin viime yönä. Kaikki maskeerausvermeet olivat hukassa, maskiohjeet samoin, ja sitten naamaansa saapuivat vaatimaan kaksi pääosanaista, joita en ole kertaakaan "tehnyt". Toivottavasti huominen ei mene ihan niin ja pääsen hyvällä omatunnolla katsomaan koko esityksen ja ihmiset näyttävät hienoilta.

Haluaisikohan joku tulla tiskaamaan tänne? Eksä käväisi pari päivää, sotki kaikki astiat ja jätti ne onnistuneesti homehtumaan keittiöön. En minä siitä mitenkään katkera ole, mutta jos jotain vihaan, niin tiskaamista. Ei puhettakaan mistään terapeuttisesta vaikutuksesta, kun hinkkaan kivettyneitä ruuanjämiä lautasilta otsasuonet pullistellen. Minulla oli muutenkin kova tavoite siivota tänään. Vähän jäi puolitiehen. Sain sängyn pedattua ja siinäpä se sitten olikin.

Päivän soittolista:
Bloc Party ja
Damien Rice

Haluan jo kalaan.